25.10.2011

Kauneus on katsojan silmissä

Valkoihoisten naisten kasvojenpiireistä on kartoitettu kauneuden tunnusmerkit.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun tutkijat ovat saaneet numeerisia arvoja kauniiden kasvonpiirteiden merkiksi. Aikaisemmin on jo todettu, että symmetria koetaan kauneimmaksi, mutta symmetrisyydestä ei ole ollut konkreettisia mittoja.

Kaliforniassa, neljässä eri kokeessa, tutkijat kysyivät koehenkilöitä (yliopisto-opiskelijoita) arvioimaan kasvokuvaparien kauneutta. Kasvot olivat kaikissa kuvissa samanlaiset, ainoana erona olivat silmien, nenän ja suun sijainti toisiinsa nähden sekä pystysuunnassa että vaakasuunnassa. Tutkijat löysivät "kultaisen suhteen" näiden välillä, sekä pysty- että vaakasuunnassa.

Naisten kasvoja pidettiin kaikkein viehättävimpinä kun suun ja silmien välinen etäisyys oli noin 36% kasvojen pituudesta, ja kun silmien välinen etäisyys toisistaan vaakasuunnassa oli noin 46% kasvojen leveydestä. Nämä mittasuhteet vastaavat tavanomaisen kasvon mittasuhteita.

Aiemmin on jo tiedetty, että naisen viehättävyyteen vaikuttavat myös silmien sekä huulten koko. Tämä tutkimus todistaa, että myös niiden etäisyys ja suhde kasvojen kokoon vaikuttaa. Tämä myös selittää, miksi hiusmallit vaikuttavat viehättävyyteen, sillä erilaisilla hiusten leikkausmalleilla voidaan vaikuttaa tähän suhteeseen.

Tutkimuksessa käytettiin ainoastaan valkoihoisten naisten kasvoja, joten tämän tutkimuksen tulosten tulkitsemista miesten, lasten tai muiden rotujen kasvonpiirteisiin tulee välttää.

Lähde: http://www.sciencedaily.com/releases/2009/12/091216144141.htm

23.10.2011

Kasvojen ilmeet kehittyvät jo kohdussa


Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa kyenneet todistamaan, että kasvojemme ilmeet kehittyvät jo kohdussa. 24 ja 36 viikon edetessä raskaudessa, kehittyvät myös kasvojen ilmeet sikiössä. Tutkijat seurasivat kasvojen ilmeiden kehittymistä käyttäen 4D ultraäänilaitteita.

24 viikon kohdalla sikiöt kykenivät liikuttamaan vain yhtä lihasta kerrallaan, esimerkiksi venyttämään huuliaan tai avaamaan suunsa. Viikkojen edetessä liikkeet muuttuivat entistä monimutkaisemmiksi, ja 35 viiden viikon kohdalla sikiöt yhdistivät eri kasvojen lihasten liikkeitä tunnistettaviksi ilmeiksi.

Tämä kertoo siitä, että normaalisti kehittynyt sikiö, joka ei pysty päästämään ääniä on jo kehittänyt kasvojen ilmeet itkuun ja nauramiseen liittyen.
Lähde: http://www.sciencedaily.com/releases/2011/09/110913090927.htm

Tutkijat eivät tämän artikkelin yhteydessä maininneet mitään ilmeiden universaaliudesta, mutta tässä tutkimuksessa on mielestäni tiettyjen kasvojen ilmeiden universaaliutta puoltavia piirteitä. Jos ilmeet kehittyvät sikiössä näin, voidaanko sosiaalista oppimista voida pitää niiden syynä? Tähän kysymykseen vastaus voitaisiin löytää kysymällä tuntevatko sikiöt ilmeisiin liittyviä tunteita, vai harjoittelevatko lihakset vain tulevaisuutta varten?

11.10.2011

Miehen vai naisen kasvot?

Aikaisemmin kysyin, kumpi kuvassa olevista kasvoista kuuluu naiselle ja kumpi miehelle. Nyt on aika paljastaa totuus kasvojen taustalla. Kiitos kaikille vastanneille, vastauksenne olivat loistavia!

Kummassakin kuvassa on sama androgyyni kasvo. Kuvia on käsitelty niin, että vasemmanpuoleiseen on lisätty kontrastia, jolloin esimerkiksi kasvojen ihon, huulten ja silmien välillä vaikuttaa olevan suurempi väriero. Tämä suurempi kontrasti löytyy naisten ihosta normaalisti, jopa mustilla naisilla, ja suurin osa vastaajista tuleekin pitämään vasemmanpuoleista kuvaa naisen kuvana. Aivan kuten tässä pienessä testissä. Tämä illuusio sukupuolesta kertoo siitä, että kontrasti on tärkeä tekijä sukupuolen tunnistamisessa. Tähänhän naisetkin kosmetiikan avulla pyrkivät, korostamaan kontrastia. Vaikkakin luulen, että tuskin kovin moni nainen tietoisesti nimenomaan lisää kontrastia kasvoillaan meikatessaan.

Lue lisää http://www.sciencedaily.com/releases/2009/10/091020153100.htm

Lähde: http://illusioncontest.neuralcorrelate.com/2009/the-illusion-of-sex/

5.9.2011

Luento kouluväkivallasta ti 6.9. Tampereella

Tampereen työväenopiston luentosarjan Eheä arki - lapset ja nuoret tänään avaa Laura Benyikin luento Faktoja ja myyttejä kouluväkivallasta klo 18.00-20.00 Rudolf Steiner koululla Tampereella Aurora-salissa. Tilaisuus on ilmainen, Steiner koulu järjestää kahvitarjoilun.

21.8.2011

Kumpi mies, kumpi nainen?

Katso alla olevaa kuvaa. Kumpi kasvoista kuuluu miehelle ja kumpi naiselle? Minkä takia päädyit kyseiseen johtopäätökseen? Mikä mielestäsi erottaa toisen toisesta?


Tulen paljastamaan myöhemmin mitä nämä kasvot kertovat, mihin tämä kuvapari liittyy ja kumpi kasvoista oli naisen tai miehen.

15.8.2011

Totuudenmukaisuuden arviointi ja petoksen tunnistaminen

Alla on linkki FBI:n julkaisemaan artikkeliin otsikon aiheesta. Artikkeli on suunnattu kuulustelijoille, mutta käsittelee asiaa jokaisen aiheesta kiinnostuneen kannalta. Erittäin hyvää tietoa. Juttu on englanniksi, tulen myöhemmin kääntämään tänne blogille artikkelin pääkohdat suomeksi.

http://www.fbi.gov/stats-services/publications/law-enforcement-bulletin/june_2011/school_violence

13.7.2011

Miten mokata työhaastattelussa

Haastattelin jokin aika sitten erästä nuorta henkilöä erääseen työpaikkaan. Kyseessä oli suorittavaa työtä tarjoava työtilaisuus.

Hakija saapui paikalle ajallaan ja esitteli itsensä. Tähän mennessä (siis ensimmäiset 30 sekuntia!!!) kaikki sujui ihan hyvin. Mutta kun päästiin haastattelun vauhtiin (30 sekunnin jälkeen kaikki mitä tapahtui!!!!), muuttui työtoiveet yhä kaukaisemmaksi haaveeksi. Mietin kyllä tuon lyhyen, noin 20 minuutin mittaisen haastattelun aikana muutamaan kertaan, että sabotoiko henkilö tarkoituksella mahdollisuutensa.

Kysyin opiskeluista. "Ei kauheasti kiinnosta sellaiset hommat." Miten kuulit työpaikasta? "Isä kertoi paikasta." Mitä olet nyt tehnyt viime aikoina? "Työttömänä olen ollut aika pitkään, mutta olin just jollain Kelan kurssilla..... " Juttu jatkui samaan tyyliin jonkin aikaa.

Vähän väliä hakija nosti kättään niskansa taakse, kuin hierokseen sitä tilanteen aiheuttamasta stressistä. Ehkä hän koki minut tai tilanteen paineena, ehkä isä oli mielikuvissa taustalla niskaan puhaltajana, joka pakotti hakemaan hommiin ja nyt oli pakko tulla haastatteluun. Varmuudella osasin ensimmäisten vastausten perusteella arvioida, että hakija vaikutti melkoisen laiskalle.

Sitten tapahtui taas jotain. Hän katsoi poispäin ja katse palasi taas minuun. Mutta ei kasvoihini, vaan rintoihini! Hän tuijotti rintakehääni, sitten poispäin, välillä hetken silmiin. Tämän jälkeen hän sulki silmänsä, käänsi päänsä poispäin ja palasi taas rintakehälle.

Jatkoin pokkana haastattelua. Kysyin tietääkö hän mitään hakemastaan työstä. Hän kysyi, tarkoitinko hänen suhtautumistaan siihen. Vastasin, että en, vaan sitä, mitä työssä tehdään. Mutta ehdotin että hän voi kyllä kertoa suhtautumisestaankin. (Tässä vaiheessa mielessäni virnistelin jo tilanteelle.) Hän lyhyesti kertoi lyhyesti, ettei tiedä mitään työstä. Eikä jatkanut suhtautumisellaan. Ja taas katse palasi rintakehääni. Ja sitten hän katsoi poispäin, kurtisti kulmiaan ja kasvojaan erikoisella tavalla, aivan kuin se olisi jokin pakonomainen tapa. Ja taas katse palasi rintakehääni.

Olin entistä varmempi, ettei kaveria oikeasti kiinnosta hommat. On mielummin työttömänä. Mietin jo mielessäni, että ei taida olla ihmekään, että hän on ollut pitkään työttömänä. Mutta rituaalit oli pakko vetää läpi haastattelussa. Kohdella tasavertaisesti kaikkia hakijoita.

Mikään, mistä kerroin tai kysyin ei saanut henkilöä innostumaan. Vaikutti siltä, kuin hän olisi henkisesti velttona makaillut tuolilla, vaikka yrittikin siinä istua kohtuullisen suorassa. Ja taas käsi kävi hieraisemassa niskaa, katsoi poispäin, kurtisti kasvojaan erikoisesti kun yritin hymyilemällä pehmittää ja rentouttaa tilannetta. Kun hymyilen haastattelijana, olen huomannut, että saan nopeasti aikaan rennomman tilanteen. Eräänä päivänä haastattelin nuorta miestä, jolla oli todella paha änkytysvaiva. Alusta alkaen ymmärsin, että hermostuneisuus taitaa lisätä ongelmaa, joten olin erityisen ystävällinen, hymyilin paljon ja annoin hänen kärsivällisesti lopettaa jokaisen lauseensa ja sanansa hyppäämättä väliin. Kun tätä jatkui vain parin kysymyksen ja vastauksen ajan, hakija rentoutui ja änkyttäminen väheni huomattavasti. Ja hän sai hakemansa paikan!

Pahakaan "vika" tai erityispiirre ei ole aina asia, joka estäisi työn saannin. Tämä tietysti aina riippuu työpaikasta. Mutta oma asenne kyllä vaikuttaa aivan varmasti, mihin tahansa haettaessa. Jokainen työnantaja etsii "hyvää tyyppiä", joka hoitaa hommansa tunnollisesti. Tuijota naishaastattelijaa rintoihin lähes puolet haastatteluajasta, ja varmistat ettet saa työpaikkaa. Tai voit myös henkisesti maata tuolilla, vaikka istuisitkin kohtuullisen hyvässä ryhdissä. Hiero niskaasi ja vaikuta muutenkin kuin ihmisversiolta laiskiaisesta. Vastaukset kertovat motivaation puutteesta ja laiskuudesta. Työnantaja ei halua tällaista henkilöä töihin, vaikka kyseessä olisi kuinka yksinkertainen työ.

Olen kuullut haastatellessani monenlaisia tarinoita. Mikä erottaa hyvät hakijat huonoista, on ehdottomasti asenne.

12.7.2011

Katsekontakti 101

Emme ole kovin kaukana eläinkunnasta kun puhutaan vaistonvaraisesta käyttäytymisestä. Toimimme "eläimellisten vaistojemme" varassa, toivottavasti kuitenkin sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. Jotain voimme oppia näiltä neljältä pieneltä pöllöltä. Se katsekontakti! Älä ainakaan tee näin...

7.7.2011

Kesätehtävä

Jos käyt rannalla nautiskelemassa auringosta, ja jos mielenkiintoa riittää, seuraa muita ympärillä olevia. Kyltymättöminä "ihmisten seuraajina" olemme huomanneet tietyn trendin kautta eri kulttuurien.

Kuka tai kumpi vanhemmista on vedessä ja leikkii lasten kanssa? Jos kyseessä on yksinäinen vanhempi, mitä hän tekee lasten kanssa ja onko kyseessä äiti vai isä? Entä isovanhemmat lasten kanssa? Mistä tämä voisi johtua?

Esimerkiksi:
Olemme huomanneet sekä Yhdysvalloissa, Unkarissa ja Israelissa Suomen lisäksi, että mitä todennäköisemmin isät ovat lastensa kanssa leikkimässä vedessä kun äiti istuu viltillä tai penkillä rannalla. Jos kyseessä taas on isovanhemmat, mitä todennäköisemmin molemmat ovat vedessä lasten kanssa.

Mitä sinä huomaat? Huomaatko myös perheiden kanssakäymisen tyyleissä eroja? Sinun ei tarvitse kuulla sanoja, seuraa vain käyttäytymistä, etäisyyksiä toisiin perheenjäseniin, katsekontaktia, istumapaikan valintaa jne.

Jos kiinnostuit, kommentoi havaintojasi.

Kuva:http://news.bbc.co.uk/2/hi/6238340.stm

2 luonteenpiirrettä, joita jokainen meistä tarvitsee

Luin erästä blogipostausta, jossa kirjoittaja kuvasi kahta piirrettä, joita jokainen johtaja tarvitsee. Näitä ovat:

1. Älyllinen uteliaisuus
2. Rohkeus pysyä arvojensa takana

Johtajan asemassa nämä varmasti tulevat erittäin kovaan tarpeeseen ja niiden merkitys on suuri. Mutta mielestäni nämä samat asiat ovat kovin merkittäviä jokaisen meistä elämässä.

Meidän ei tarvitse olla älyllisesti uteliaita vain tiedon suhteen, saavuttaaksemme mahdollisimman hyvän ymmärryksen jostain asiasta tai tilanteesta, tai oppiaksemme lisää jostakin aiheesta, vaan meidän kannattaa kultivoida tuota uteliaisuutta ihan kaikessa elämässä. Kun olet utelias itsessään elämää ja tapaamiasi ihmisiä kohtaan, olet myös itse useasti mukavaa ja kaivattua seuraa. Olemalla kiinnostunut muista (ei tietysti LIIAN kiinnostunut), saat heidät tuntemaan olonsa hyväksi ja arvostetuksi. Tämän vastapainona he myös mitä todennäköisemmin pitävät sinusta.

Uskon, että suurin osa meistä allekirjoittaa myös tarpeen pysyä omien arvojensa takana. Vaatii päättäväisyyttä pysyä arvoissaan ja joskus nöyrtymistä, kun toinen todistaa meidän niin rakkaana pitämän asian toisen, nurjan, puolen. Tällaisia esimerkkejä löytyy varmasti useita niin politiikan kuin esimerkiksi ympäristönsuojelun saralta. Kuitenkin on tärkeää, että pidämme kiinni arvoistamme. Voimme niitä muuttaa, ja usein muutammekin ihan vapaaehtoisesti vuosien aikana. Mutta jos mieli ja arvot muuttuvat kuin tuuliviiri seuran mielipiteiden mukaan, se näkyy nopeasti muille, ja aiheuttaa sen, että henkilö vaikuttaa epäluotettavalta sekä heikolta luonteelta.

En tietenkään tarkoita, että nyt pitäisi jokaista uutta tai vanhaa tuttavuutta pommittaa kysymyksillä, koska luin eräältä blogilta että pitää olla utelias. Tai että meidän tulee joka tilanteessa toitottaa omia arvojamme tai tärkeinä pitämiämme asioita. Älyllinen uteliaisuus on terve asenne, samoin rohkeus pysyä arvojensa takana. Ne eivät välttämättä tule esille jatkuvasti. Ne voivat vain vaikuttaa taustalla, asenteena.

Ei siis ole vain johtajien asia olla uteliaita tai periaatteen ihmisiä. Meidän kaikkien tulisi kultivoida näitä samoja asenteita, sopivasti. Asenteet näkyvät olemuksessa sekä muihin suhtautumisessa sosiaalisissa tilanteissa. Positiivinen asenne kantaa pitkälle, uteliaisuudella ja periaatteillä höystettynä. Kiinnostu ja välitä muista ja pysy sanojesi takana.

31.5.2011

Söpöyden huipentuma!

Täytyy tunnustaa, että katselen netissä hassuja ja söpöjä kissavideoita. Tässä on yksi ihanimmista, jonka olen ikinä nähnyt:

9.5.2011

Tunnista: Sosiaalinen vai aito hymy?

Mistä erottaa sosiaalisen ja aidon hymyn? Missikisat ovat eräs parhaista tilanteista tutustua sosiaalisiin hymyihin. Yhtä hyvin toimii jokin vaivaantunut tilanne omassa elämässä. Alla on linkki testiin, jossa voit käydä kokeilemassa, kuinka hyvin erotat aidon hymyn sosiaalisesta hymystä. Testi on englanniksi. Idea on se, että eteesi tulee kuva hymystä, joka sinun tulee "rankata" joko aidoksi (enjoyment=nautinto) tai sosiaaliseksi (social). Jos valintasi jälkeen eteen pamahtaa vihreää väriä, valitsit oikein. Jos taas näet punaista, oli oikea vastaus juuri päinvastainen. Kuvia on 20 kpl.

http://www.humintell.com/smiles/index.html


Kuva: http://www.prlog.org/10099543-smile-teeth-whitening-now-come-tou-you.html

21.4.2011

TSA:n käyttäytymiseen perustuva terroristien tunnistusohjelma ja sen menestys

Yhdysvaltojen Transportation Security Administrationin (TSA) käyttämä matkustajien käyttäytymisen tarkasteluun perustuva turvallisuutta ylläpitävä toiminta on hakemassa jatkorahoitusta ja joutuu komitean eteen tarkasteltavaksi sen tehokkuuden ja toimivuuden suhteen. Tämä menetelmä, nimeltään Passenger Screening Behavior Detection Program, tai lyhyemmin SPOT on ollut käytössä jo jonkin aikaa. Alla on video sekä linkki komitean kokoukseen, jossa asiantuntijat eri aloilta kertovat mielipiteitään ja antavat ehdotuksia ohjelman parantamiseksi. Mukana paneelissa on mm. Paul Ekman, psykologian emeritustohtori ja maailman huippu kasvojen ilmeiden tutkimisessa ja tunnistamisessa. Video on kestoltaan lähes kaksituntinen ja englanninkielinen. Se on kuitenkin alkupuheiden jälkeen erittäin mielenkiintoista kuunneltavaa ja katseltavaa.



Jos video ei toimi tällä sivulla, klikkaamalla linkkiä pääset myös katsomaan videon.
http://www.c-spanvideo.org/program/OTP

18.4.2011

Vaalit 2011

Tämän kevään eduskuntavaalit ovat olleet täynnä sähinää. En muista sinä aikana kun olen politiikkaa aktiivisesti seurannut, nähneeni vastaavanlaista kuhinaa. On ollut erittäin mielenkiintoista seurata suoria vaalidebatteja ja ehdokkaiden kehon kieltä. Se on kertonut volyymeja tilanteesta, jonka nyt sunnuntainen vaalitulos todellakin todisti olleen yhtä "uhkaava" suurille puolueille, kuin heidän edustajansa ovat kokeneet.

Yksi parhaimmista videoista kehon kielen tarkkailuun oli YLEn Neljän suuren debatti Tampereen raatihuoneella. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että ehdokkaat ja edustajat oli laitettu istumaan suuriin kiinteisiin tuoleihin ilman, että heidän edessään oli pöytää tai muuta näköestettä. Koko vartalo oli selkeästi näkyvissä. Keskustelu on vielä katsottavissa YLE Areenalla 13:n päivän ajan. Video löytyy täältä: http://areena.yle.fi/video/1301603590451


Muutama kommentti kun seuraatte videota, mikä on jo näkyvissä videon "still"-kuvassa sivuilla. Keskustelun edetessä Urpilainen, Katainen sekä Kiviniemi kääntävät vartalonsa Soinia kohden samalla kun Soini istuu rauhallisesti vartalo suoraan eteenpäin. Soinin keho kertoo itsevarmuudesta kun muiden reaktiot kertovat siitä, että he kokevat olevansa jollain tavalla uhattuja Soinin sekä mahdollisen Perussuomalaisten menestyksen takia. On erityisen huomattavaa, miten Katainen hieroo polviaan ja hinkkaa käsiään reisiään vasten. Kuvassa hän on jopa venyttänyt otteen polvien alle. Hän näyttää olevan erityisen hermostunut puolueensa sekä mahdollisesti omasta asemastaan sekä tulevasta vaalituloksesta.

Kehot kertovat mahdollisesti myös siitä, miten kolme suurta seuraaavat, miten toiset reagoivat heidän mielipiteisiin ja kommentteihin kun Soini tyynesti kertoo mielipiteensä pysyen sanojensa takana. Tämä ei välttämättä kerro siitä, että häntä ei kiinnostaisi muiden mielipiteet, vaan siitä, että hän ns. altavastaajana näissä vaaleissa sanoo mitä tarkoittaa sekä seisoo sanojensa takana.

Kaiken kaikkiaan, Soinista huokuu itsevarmuus ja rauhallisuus verrattuna muihin osallistujiin. Urpilainen pitää yllä tyypillistä hyökkäävää linjaansa kun Katainen ja Kiviniemi pyrkivät sovittelevuuteen kuitenkaan antamatta periksi. Nämä kolmen suuren puolueen edustajaa ovat kuitenkin selkeästi hermostuneita tilanteessa.

HUOM! On muistettava, että analysoitaessa kehon kieltä omien mieltymysten ja suuntautumisten ei tulisi antaa vaikuttaa tulkintoihin, vaan tulisi pyrkiä olemaan mahdollisimman objektiivinen. Nämä kommentit eivät kuvasta omaa poliittista suuntautumistani tai ideologioitani, vaan ne pohjautuvat puhtaasti siihen, mitä henkilöiden kehon kielen kautta on nähtävissä.

14.3.2011

Aforismi päivälle

Sain eräässä kirjeessä tänään niin hyvän aforismin, että täytyy jakaa se myös teidän kanssa. En voisi olla enempää samaa mieltä sanojan kanssa.

None are so old as those who have outlived enthusiasm.
-Henry David Thoreau


Vapaasti käännettynä suomeksi:
Kukaan ei ole yhtä vanha kuin ne, jotka ovat eläneet innostumisen ajan ohi.

9.3.2011

Kamala kohtaaminen

Onko joskus tuntunut siltä, että tapaamisesi tuntemattoman kanssa on ollut aivan kamala? Keskustelu ei etene ja sinusta tuntuu, että kyseinen henkilö on jotenkin ärsyttävä, etäinen tai epämiellyttävä. Tai olet istunut kurssilla tai luennolla, jonka aihe on ollut mielenkiintoinen, mutta luennoitsijasta on jäänyt jotenkin ristiriitainen tai erikoinen mielikuva.

Keskustelin juuri ryhmän kanssa, joka osallistui työnantajan järjestämään koulutukseen. Koulutus oli heidän mielestään hyvä, aiheet mielenkiintoisia, mutta erään kouluttan kohdalla osallistujien mielipiteet olivat epävarmoja, epäileviä ja heillä oli vaikeuksia kuvailla häntä. Erään osallistujan mukaan kouluttaja oli ihan hyvä, mutta jotain erikoista siinä oli.

Saatamme kohdata elämämme aikana useita henkilöitä, jotka aiheuttavat vastaavanlaisia tunteita. Jos suurimmassa osassa kohtaamisiasi huomaat, että hyvä suhde ei ala muodostua, silloin voi olla hyvä mennä itseensä ja seurata omia sosiaalisia toimintatapoja sekä välittämiään kehon viestejä. Monesti ongelma voi kuitenkin johtua erilaisista arvoista, asenteista sekä henkilökemioista. Nämä kun tulevat esille käyttäytymisessämme ja olemuksessamme.

Pyysin aikaisemmin mainitsemaani ryhmää videoimaan koulutuspäivää kun samainen kouluttaja on kouluttajana. Katselin videota eikä kulunut kauaa, kun huomasin kouluttajan käyttävän useita eleitä ja nopeita ilmeväläyksiä, jotka kertoivat ylimielisyydestä ja kontrolloivasta asenteesta. Monet niistä olivat tyypillisiä eleitä kouluttajille ja opettajille. Kun ne tulevat voimakkaasti esille, ne vaikuttavat kuulijoiden mielipiteisiin ja asenteisiin alitajuisesti ja sitä kautta myös koulutuksen onnistumiseen. Kouluttaja käytti elettä, jota kutsumme englanniksi "snake eyes", jossa hän siristää silmiään, aivan kuin kohdistaakseen katsettaan. Vihaisena käytämme tätä usein. Luokkatilassa ei ollut häikäiseviä valoja tai muuta syytä, miksi hän siristäisi silmiään. Hän myös nosti ylähuultaan, aivan kuin osottaisi inhoa ja halveksuntaa. Hän seisoi jalat harallaan, kädet lanteillaan samalla kun nosti leukaansa ylös ja siristi silmiään tai nosti ylähuultaan. Lopettaessaan lausetta hän kiristi usein huulensa tiukasti yhteen ja samalla nosti taas leukaansa ylöspäin. Puhuessaan hän ei kertonut tarinoita, vaan toisti diolla näkyvän tekstin kahteen tai kolmeen kertaan eri sanoin eikä hän juurikaan hymyillyt. Ainoat vitsit ja naurut tulivat ilmoille kun oli kyse pienestä osallistujien ja kouluttajan välisestä nokittelusta.

Jokaista eleklusteria on mahdoton täällä kuvata, mutta videota katsoessa tuli tunne, että kouluttaja kokee olevansa arvoasemassa ja koulutettaviaan parempi, jollain tasolla. Aivan kuin hänellä olisi erityinen auktoriteettiasema verrattuna häntä kuunteleviin aikuisiin. Kuin hän olisi ylimielinen osallistujia kohtaan - "Minä kerron teille kuinka tämä asia oikein menee."

Kouluttajien on helppo muodostaa tällainen asenne, varsinkin nuorten kouluttajien. Vaikka olisimme kiinnostuneita aiheesta, saatamme alkaa aliarvioida kuulijoitamme. Erityisesti aikuiskoulutuksessa tämä on kohtalokas virhe. Kuulijoina voi olla erittäin fiksuja ja älykkäitä henkilöitä, jotka saattavat tietää koulutettavasta aiheesta paljon enemmän kuin itse kouluttaja.

Keskustelin koulutustilanteesta jälleen ryhmän kanssa. Selitin heille mitä olin nähnyt videolta ja he olivat samaa mieltä. Kun olin antanut nimen heidän epämääräisille tuntemuksilleen, he osasivat myös löytää siihen liittyvät viestit.

Kannattaa kuunnella näitä vaistoamiasi epämääräisiä tuntemuksia toisesta henkilöstä. Jos keskustelutilanteessa pitäisi saada aikaan hyvä suhde toisen kanssa, kannattaa alkuvaiheessa kysyä, oletko loukannut henkilöä jollain tavalla. Vaikka et olisi loukannut, henkilöllä saattaa olla huono päivä ja kysymyksesi laukaista negatiivisen tilanteen. Ottamalla toisen huomioon voimme kääntää tilanteen positiiviseksi. Jos yhteistyö tuntuu erityisen vaikealta, ei kannata viljellä negatiivisia kommentteja tai ryhtyä sarkastiseksi. Neutraali tai positiivinen ja sovittelevat lähestymistapa toimivat yleensä parhaiten, erityisesti työelämässä.

Kuvat: http://www.mycreditsimms.com/about.html; http://www.capernwray.ca/bs-lecturers.htm; http://www.wirejournal.net/458-russia-and-the-eu-skeptical-after-the-tehran-agreement/

4.3.2011

Pystyykö itsevarma henkilö kontrolloimaan sinua ja reaktioitasi?

Tutkijoiden mukaan tämän vuosisadan todellinen vahvuus ja voima on itsevarmuus. Henkilö, joka saa sinut ostamaan jotain, mihin sinulla ei oikeastaan olisi varaa tai pomo, joka saa sinut tekemään ylitöitä ja ottaa itselleen kaiken kontrollin kuukausipalavereissa ovat esimerkkejä tällaisista henkilöistä.

Itsevarmuus vaikuttaa meihin, vaikka emme sitä haluaisi. Itsevarma henkilö saa meidät ajattelemaan ja tekemään asioita, joita emme välttämättä haluaisi tehdä. Itsevarmuuden paremmassa muodossa se ei välttämättä saa aikaan huonoja päätöksiä, mutta se vaikuttaa meidän ajatuksiin. Itsevarmuus sekä sen lähisukulainen, vahvuus ja voima, vaikuttavat meihin vaikka emme ole antaneet lupaa sille.


Kokouspöydän ympärillä kaikkein itsevarmin henkilö mitä todennäköisemmin käyttää myös näkyvimpiä eleitä ja ilmeitä. Hänellä on suuri hymy tai vastaavasti myös vihaisuuden ja turhautumisen ilmeet näkyvät selkeästi. Hän käyttää käsiään, hänellä on parhain ryhti, kovin ääni eikä hän pelkää näyttää tunteitaan.

Koska yksi voimakkaimmista ihmisyytemme merkeistä on huoli muiden mielipiteistä ja ajatuksista, se vaikuttaa voimakkaimmin tapaamme hillitä itseämme. Mutta tämäkin voi olla ylilyötyä. Huoli muiden kritiikistä ja mielipiteistä osoittaa usein huonoa itsetuntoa. Mutta valta vie meitä toiseen suuntaan. Se antaa meille oikeuden olla välittämättä toisten tunteista ja ajatuksista. Se antaa luvan näyttää tärkeältä ilman häiriötekijöitä. Tuemme usein tällaisten ihmisten käyttäytymistä kritisoimalla heitä vähemmän ja kehumalla heitä enemmän. Tämä vain lisää heidän valtaansa ja itsevarmuuttaan.

Koska valta liittyy itsevarmuuteen ja itsevarmuus taas avoimiin eleisiin ja ilmeisiin, meidän on helppo tunnistaa itsevarma henkilö ryhmässä. Voimme myös teeskennellä itsevarmuutta, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan: Tunnistamme helposti teeskennellyn itsevarmuuden, joten sitä kannattaa käyttää hyväksi harkitusti.

Psykologien mukaan "valta-asentojen" käyttäminen muuttaa hormoonitasapainoamme. Ne lisäävät testosteronin määrää ja vähentävät stressihormonien (kortisoli) määrää elimistössä. Valta-asento voi siis todellakin parantaa suoritustamme erilaisissa tilanteissa.

Joskus valta-asennon, kuten käsien nostamisen lantiolle tai vyötärölle, käyttäminen kokouksessa tai muussa tapaaamisessa ei ole suositeltavaa. Tällöin se kannattaa tehdä esimerkiksi vessassa hieman ennen tapaamista. Nosta itsesi hyvään ryhtiin, leuka ylös, kädet lanteille, rinta rottingille ja huulille leveä hymy. Tunne, miten asento alkaa kohottamaan itsetuntoasi ja varmuuttasi. Nyt voit mennä tapaamiseen edelleen hyvässä ryhdissä, hymy kasvoilla. Laske ainoastaan kätesi alas lantioltasi. Käytä tätä mennessäsi työhaastetteluun, ennen yleisön edessä puhumista tai kun olet eri mieltä esimiehesi kanssa. Pelkällä asennon muuttamisella voit varautua fyysisesti tai psyykkisesti haastavaan tilanteeseen.

Hormonaaliset muutokset viittaavat erääseen tosiasiaan vallasta. Vaikka nykypäivänä ajatellaan, että henkilöt joilla on valtaa ovat jotenkin parempia tai paremmassa asemassa sosiaalisesti sekä ihmissuhteissaan, totuus on usein toisenlainen. Valta sekä sen aiheuttamat hormoonitasapainon muutokset tekevät monesta lähes psykopaattimaisia muita kohtaan. Heillä on vaikeuksia nähdä muita oikeassa valossa ja he myöskin muodostavat useammin vääriä mielipiteitä toisista. He eivät halua ymmärtää toisten näkökulmia tai mielipiteitä. He keskeyttävät toisten keskusteluja. He puhuvat vaikka ei olisi heidän vuoronsa. Heidän käyttäytymisensä muuttuu itsekeskeisemmäksi eivätkä he huomioi muita. Usein tämä tulee heille kalliiksi pitkällä aikavälillä.

Lähde: Psychology Today: Who Are You? (And What do You Think of Me?), 2.1.2011
Kuva: http://freshtilldeath.wordpress.com/2008/07/page/3/ ja http://www.02cruise.com/lines/royal%20caribbean/monarch%20of%20the%20seas/photos/

13.1.2011

Kauneusunet tehoavat!

Olen tainnut nähdä unta, että kirjoitin tästä aiheesta tänne. Etsimisen jälkeen en kuitenkaan löytänyt juttua mistään, en edes vedoksista. Ehkäpä se oli osa kauneusuniani. = )

Kiitos kommentoijalle kirjoituksessa Naisille: 8 virhettä, mitä saatat tehdä kauneudenhoidossa. Muistutit minua tästä aiheesta.

Tutkijoiden mukaan nukkuminen todella kaunistaa!
...ehkäpä tämä ei ole mitään uutta tietoa, mutta nyt se on ainakin tieteellisesti todistettua ; )

Tutkijat ottivat valokuvia 23 koehenkilöstä iltapäivällä sekä hyvin että huonosti nukutun yön jälkeen. Tämän jälkeen henkilöiden kasvokuvia arvioitiin toisen ryhmän toimesta (65 henkilöä). Arvioissa hyvin nukutun yön jälkeen kasvot näyttivät terveemmiltä, kauniimmilta sekä pirteämmiltä.

Kuten kommentoija, niin moni muukin varmasti tietää, että tämä on totta. Nyt se ei ole enää pelkkää mutu-juttua, vaan jopa ihan tieteellisesti todistettua. Oliko tämä nyt kovin tärkeä tutkimus, siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta jos joku väittää, että vähän nukuttu yö ei näy naamalla, nyt voit sanoa että "On tieteellisesti todistettu että näkyy!"

Meillä naisilla on yksi ässä hihassa, nimittäin kuvat koehenkilöistä otettiin ilman meikkiä tai muuta ehostusta. Meikillä voimme häivyttää osan väsymyksen merkeistä kun käytämme oikeita ihomme väriin sopivia värejä meikkivoiteissa sekä valokynää tai vastaavaa peiteväriä taittamaan tummia silmänalusia ja väsyneen ihon väriä kuulaammaksi. Ja silmäpussejakin saa pienemmäksi nopeammin pitämällä jotain kylmää silmien päällä muutamien minuuttien ajan. Aamutuimaan väsyneenä voi vaikka hieraista kevyesti jääpalaa kasvoilla.

Uutislähde ja hieman lisää aiheesta: Uutispalvelu Duodecim