28.1.2010

Hullunkurisia muoti-ilmiöitä

Eri aikakausilla on erilaisia ilmiöitä, toisinaan jopa huvittavia sellaisia. Yksi näistä on 70-luvulla miehillä muodissa ollut miehekkyyden osoitustapa. Yhdysvalloissa tämä tapa tuli yleiseen käyttöön ja siitä kirjoitettiin jopa erinäisiin kehon kielellä kommunikoinnista kertoviin opuksiin. Miehekkyyttä, "alpha-mieheyttä", osoitettiin asettamalla sukukalleudet paikoilleen!!!!

Eräässä oppaassa toiminta ohjeistettiin tekemään suunnilleen seuraavasti:
Nojaa vasemmalle jalalle, sitten nojaa oikealle jalalle. Tartu haaraväliisi.

Siis mitä?!?!?!?! Mies osoitti hallitsevuuttaan ja viriiliyttään tarttumalla omaan jalkoväliinsä astuessaan huoneeseen. Keskustelin asiasta myös Yhdysvalloissa asuneiden henkilöiden kanssa, jotka elävästi muistavat tämän tavan. Ne, jotka sitä eivät käyttäneet, lähinnä kokivat haaroihin tarttumisen iljettävänä ja kummallisena. Näin jälkeenpäin kun asiaa ajattelee ja katselee, huvittavaltahan se näyttää.

Oheisessa videoklipissä John Travolta näyttää esimerkkiä haaroihin tarttumisesta (2:28 kun nainen on torjunut hänet):


21.1.2010

Kommunikaatiopiirakka

Koulutuksissani usein esittelen kommunikaatiopiirakan havainnollistaakseni kehon kielen osuutta kommunikoinnissa. Jaottelun on kehittänyt psykologi Albert Mehrabian jo 1967 ja se jakaantuu seuraavasti:
  • 7 % sanat
  • 38 % äänenkäyttö
  • 55 % elekieli
Jaottelu tulee esille nimenomaan kasvoista kasvoihin tapahtuvassa kommunikoinnissa. Luonnollisestikin puhelimitse tai kirjeitse tapahtuvassa kommunikoinnissa jokin tai useampi osa-alue jää vähemmälle, jollei täysin pois kommunikoinnista.

Keskitymme normaalisti eniten sanoihin, mutta aivomme alitajuisesti vastaanottavat jatkuvasti ärsykkeitä myös visuaalisesti että kuuntelemalla muun muassa äänen sävyjä, painoja sekä puhenopeutta. Puhuja voi sanoa vain "Joo", mutta äänenpainosta ja sävystä tiedämme onko henkilö positiivinen, negatiivinen, ärsyyntynyt, vihainen, neutraali, kyllästynyt.... Mitä tarkempaan olemme "tuunanneet" itsemme tunnistamaan sävyjä ja näkemäämme, sen paremmin pystymme tulkitsemaan vallitsevia tunnetiloja ja voimme "lukea rivien välistä" keskustellessamme muiden kanssa.

Albert Mehrabianin kotisivut täällä http://www.kaaj.com/psych/

14.1.2010

Kehon skannausta lentokentillä - tehokasta?

Nyt "uusin huuto" lentokentillä on body scannerit eli kehon skannaavat laitteet. Näiden laitteiden pitäisi nyt siis paljastaa vaatteiden alle piilotetut kielletyt aineet ja esineet, siis paljastaa mahdollinen pommittaja. Voimme taas huokaista helpotuksesta sillä turvallisuutemme lentoliikenteessä on taattu. Vai onko?

Nyt yhtenä kiistanaiheena on se, tallentaako laitteistot kuvia. Tähän mennessä on yritetty väittää että ei, mutta nimettömän TSA:n lähteen mukaan tallentaa, mutta vain testiasetuksella. Tavallinen lentokentällä skannausta tekevä henkilö ei hänen mukaansa sellaista asetusta pysty laittamaan päälle. Laitteet eivät myöskään ole kiinni missään verkossa, joten niitä ei voisi hakkeroida. Mutta kysymykseen, olisiko mahdollista, että joku osaa kuitenkin kuvia tallentaa, ei ole vielä annettu vastausta. Voidaanko laitteet myöhemmin liittää verkkoon? Aletaanko kuvia myöhemmin tallentamaan?

Toisekseen, henkilöt, joiden uskonnollinen tai muu vakaumus kieltää heitä astumasta skannattavaksi, eivät siihen joudu. Heidät viedään eri paikkaan ja heille tehdään perinteinen käsin tehtävä tarkastus. Mitä todellista hyötyä tästä laitteesta nyt sitten onkaan kun suuri osa pommittajista tai niiden yrittäjistä kuuluu uskontokuntaan, joka ei salli laitteeseen astumista ja itsensä kuvauttamista "puolialastomana"? Ja vaikkei kuuluisikaan, siihen voi aina vedota.

Palaan taas vanhaan aiheeseen, käyttäytymisen tunnistamiseen. Samalla rahalla, millä kalliita laitteita hankitaan (joiden todellinen teho voi olla kyseenalainen), voitaisiin kouluttaa useita turvatarkastajia seuraamaan matkustajien käyttäytymistä. Esimerkiksi tämä viimeisin tapaus, Abdulmutallabin käytös täytti useita käyttäytymisen merkkejä, joista hänet olisi voinut tunnistaa etukäteen.

En aina ymmärrä tätä teknologian ihannointia. Onhan siinä hyvät puolensa ja se on aina helppo vastaus, mutta ihminen unohtuu tässä täysin. Syyllinen, salailija, hermostunut henkilö on käyttäytynyt samoin tavoin jo satoja, tuhansia vuosia. Miksei tätä tietotaitoa käytetä hyväksi enemmän?

Kuva: http://www.aclu.org/technology-and-liberty/see-through-body-scanners